HooGee T95 selvitti tiensä Suomen 16 parhaan tyttöjoukkueen epäviralliseen SM-kisaan, FUN-turnaukseen. JOUKKUEEMME PERUNUT OSALLISTUMISENSA LOUKKAANTUMISTEN YM. ÄKILLISTEN POISSAOLOJEN VUOKSI!
31.5.2010
|
HooGee T95 Blue Stars pelasi la 29. ja su 30.5. Talin loistavilla nurmikentillä FUN-karsintaa. Karsintaan pääsivät Aluesarjan menestyneimmät joukkueet ja Etelä-Länsi sarjan Uudenmaan/Helsingin piirin heikoin joukkue, joka oli Honka, vaikkakin FC Espoo sijoittui huonommin, mutta FUN-turnauksen järjestävänä ei joutunut karsimaan. HooGeen tytöt joutuivat kovaan alkulohkoon karsinnassa. HooGeen lisäksi alkulohkossa pelasivat Honka ja EPS. Ensin kellistyi Honka 1-0 ja sitten EPS samoin lukemin. HooGeen peli sujui molemmissa otteluissa hyvin. Toisessa lohkossa pelasivat KoPSe, HyPS ja PuiU. Molemmista lohkoista pääsi kaksi jatkoon, lohkovoittaja HooGeen lisäksi jatkoon pääsivät: Honka, KoPSe ja PuiU. Sunnuntaina HooGee pelasi PuiU vastaan ja tuloksena oli selkeä 3-0 voitto. Honka ja KoPSe väänsivät tasaisessa ottelussa tulokseksi 0-0. Seuranneen rangaistuspotkukilpailun voitti Honka 6-5. Näillä peleillä selvisi turnauksen kaksi parasta joukkuetta, HooGee ja Honka, jotka pääsivät FUN-lopputurnaukseen. Vielä oli kuitenkin yksi, molemmille joukkueille täysin merkityksetön, ottelu HooGee-Honka. Tämän pelin voittaja pääsi syksyn Etelä-Länsi sarjaan, jonne kumpikaan ei halunnut. Runsaiden sairaustapausten ym. poissolojen vuoksi HooGee olisi joutunut peliin vajaalla joukkueella, mutta saimme hienosti apua kolmelta T96-joukkueen tytöltä ja niin pääsimme pelaamaan ottelun. Leppoisan pelailun voitti tällä kertaa Honka lukemin 3-0. FUN-lopputurnaus pelataa heinä-elokuun vaihteessa Leppävaaran urheilupuistossa. Suomen parhaan T95-joukkueen tittelistä kamppailee HooGeen lisäksi 15 muuta joukkuetta. Turnauksen järjestää FC Espoo. Tervetuloa kannustamaan tyttöjämme! Tarkempia tietoja tulee jossain vaiheessa T95-nettisiuille. |