Ilmapiiri

 

Pelaajan viihtyminen urheilutoiminnassa ja kyvykkyyden kokeminen ovat ensisijaisesti tärkeitä sisäisen motivaation kehittämiseksi. Valmentaja luo toiminnallaan ja vuorovaikutustyylillään psykologisen ilmapiirin, joka voi tukea tai haitata urheilijan eheän persoonallisuuden ja hyviin suorituksiin tarvittavien ominaisuuksien kehittymistä. Jalkapallossa tarvittavia psykologisia ominaisuuksia voidaan kehittää mm. valmentajan tekemillä didaktisilla ratkaisuilla harjoitustapahtumissa ja keskusteluilla pelaajien kanssa.

Terve ja turvallinen kasvu- ja kehittymisympäristö merkitsee jalkapalloilijan viihtymistä toiminnassa ja sitä, että itsetuntoa ei koeta uhattuna eikä harjoitus- ja ottelutilanteita ahdistavina. Pelaajan saadessa liikunnasta myönteisiä kokemuksia ja positiivista vahvistamista omasta kehostaan ja taidoistaan, kehittyy koettu fyysinen pätevyys myönteisesti. Tämä taas on yhteydessä minäkäsityksen kautta sekä yleiseen itsearvostukseen että sisäiseen motivaatioon urheilussa. Tällä pystytään vaikuttamaan pelaajan viihtymiseen ja sitä kautta drop-outin ehkäisyyn.

Etenkin lasten ja nuorten jalkapallossa valmennuksen tulisi olla tulostavoitteisuuden sijaan kehittymistavoitteista. Jos vaatimustaso on liian korkealla on seurauksena ahdistuneisuutta ja viihtymättömyyttä. Kaikessa suoritusperusteisessa toiminnassa, kuten jalkapallossa, pääasiallinen toiminnan motiivi on viime kädessä pätevyyden kokeminen.

Motivaation ja viihtymisen kannalta paras tulos saavutetaan, jos pelaaja on tehtäväorientoitunut ja myös toimintaympäristö on tehtäväsuuntautunut. Tehtäväsuuntautuminen merkitsee koetun kyvykkyyden tunteen syntymistä seurauksena omasta kehittymisestä ja yrittämisestä. Pätevyyden tunne syntyy joko tietyn tehtävän suorittamisesta tai henkilökohtaisen suorituksen parantamisen kautta. Tällainen pelaaja keskittyy enemmän yrittämiseen, oppimisprosessiin ja kehittymiseen kuin siihen, millainen suoritus on suhteessa muiden suorituksiin. Lisäksi hän valitsee haastavia tehtäviä ja on sisukas kohdatessa vaikeitakin haasteita. Valmentajan tuleekin nähdä ja antaa positiivista palautetta, jos pelaajan suoritus on aiempaa parempi, vaikka suoritus olisikin yleisellä tasolla heikko. Tehtäväsuuntautunut valmennusympäristö korostaa uuden oppimista ja kehittymistä, parhaansa yrittämistä, laadukkaita suorituksia sekä jatkuvaa osallistumista.

Minäsuuntautuneella pelaajalla kyvykkyyden kokeminen määräytyy peilaamalla itseä suhteessa muihin. Kyvykkyyden tunne on yhteydessä suorituksen tai sen vaatiman ponnistelun sosiaaliseen vertailuun. Pelaaja on tyytyväinen suoritukseensa, jos hän pärjää muita paremmin, vaikka suoritus ei olisi hyvä tai olisi aiempaa omaa suoritusta heikompi. Vastaavasti vaikka suoritus olisi erinomainen, hän ei ole tyytyväinen, mikäli joku muu suoriutuu vielä paremmin. Tällainen tavoiteorientaatio lisää riskiä suoriutua alle kykyjen ottelu- ja harjoitustilanteissa. Jos minäsuuntautunut pelaaja  näkee, ettei hän menesty, hän valitsee joko liian helppoja tai vaikeita haasteita varmistaakseen onnistumisen tai hakeakseen etukäteen selitystä epäonnistumiselle. Lisäksi hän on taipuvainen lopettamaan toiminnan, jos on olemassa mahdollisuus toistuviin epäonnistumisen kokemuksiin. Ongelmallisimpia motivaation kannalta ovat minäsuuntautuneet nuoret, jotka ovat vertailua korostavassa valmennusilmapiirissä - etenkin jos näillä on alhainen koettu kyvykkyys.

Motivaatioilmapiirillä voidaan tukea pelaajan persoonallisuuden ja hyviin suorituksiin tarvittavien ominaisuuksien kehittymistä. Motivaatioilmapiirillä tarkoitetaan tilannesidonnaista tehtävä- tai minäsidonnaisuutta. Lapsen vanhemmilla on ensisijainen merkitys tavoiteorietaatioon sosiaalistamisessa varhaislapsuudesta alkaen mm. siirtämällä omaa tavoiteorientaatiotaan lapselle. Jos isä tai äiti kysyy lapseltaan ensimmäiseksi, kun hän tulee kotiin ottelusta: "Voititteko?", hän viestittää selkeästi, mikä hänelle on tärkeää. Aivan toisenlaisen viestin sisältää kysymys: "Oliko hauskaa?" tai "Kuka sai vihreän kortin?"

Tehtäväsuuntautuneella motivaatioilmapiirillä on myönteinen vaikutus useisiin merkittäviin seikkoihin kuten viihtyvyyteen, toimintaan sitoutumiseen, positiiviseen asenteeseen joukkuetta kohtaan, alhaisempiin suorituspaineisiin, korkeaan koettuun pätevyyteen ja uskomukseen kovan yrittämisen johtamisesta menestykseen.

Kuitenkaan pelaajan tehtävä- tai minäorientaatio sekä vastaavasti tehtävä- ja minäsuuntautunut ilmapiiri eivät ole toistensa vastakohtia, vaan valmennuksessa voi tilanteen mukaan korostua jompikumpi ilmapiirityyppi tai siinä voi olla mukana molemmat elementit. On huomioitava, että useat huippupelaajat ovat minäsuuntautuneita. Minäsuuntautuneisuus ei ole haitallista, jos samanaikaisesti korostetaan tehtäväsuuntautuneisuutta. Sen sijaan minäsuuntautuneisuus yksipuolisesti dominoivana on monin tavoin haitallista.