Persoonallisuus

 

Persoonallisuus on varsin laaja käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen yksilöllistä tapaa tiedostaa itsensä, ominaisuutensa, erilaisuutensa, yksilöllisyytensä, mahdollisuutensa ja roolinsa ryhmässä ja näiden tekijöiden ohjaamaa yksilön käyttäytymistä. Yksinkertaistaen persoonallisuus voidaan määritellä ihmisen tavaksi olla ja elää. Persoonallisuus on siis rakenteita ja toimintoja, jotka erottavat yksilön muista.

Tietyiltä osin ihmisen persoonallisuus muuttuu ja kehittyy koko elämän ajan. Synnynnäinen temperamentti luo pohjan persoonallisuudelle. Se on ikään kuin persoonallisuuden valmistusaine. Persoonallisuus muovautuu temperamentin ja ympäristön välisessä vuorovaikutuksessa.

Persoonallisuutta muovaavat erityisesti kasvatus ja se kulttuuri, jossa ihminen elää. Suurta merkitystä on toistuvilla kokemuksilla siitä, kuinka minuun suhtaudutaan. Arkaa lasta voi aina jonkin verran jännittää uusissa tilanteissa tai uusien ihmisten parissa, mutta kasvatuksen, tuen ja kokemusten myötä hän voi oppia rohkaistumisen taitoja ja keinoja tulla toimeen uusissa tilanteissa. Ennen kaikkea hän voi oppia, että hän on hyväksytty, vaikka häntä jännittääkin. Tällöin hän oppii luottamaan itseensä.

Synnynnäinen temperamentti on osa jokaisen ydintä. Se näkyy aina jollakin tavoin tyylissä ja tavassa olla muiden kanssa ja suhtautua asioihin. Lapsesta voi kuitenkin kasvun, kehityksen ja kokemusten myötä sukeutua esiin aivan uudenlaisiakin piirteitä. Tärkeää on, että jokainen lapsi voi tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Lapsi hyväksytään, vaikka kaikkia tekoja ei voida hyväksyä. Tämän vuoksi esimerkiksi harjoituksissa häiriötä aiheuttava pelaaja voidaan siirtää jäähylle, jolloin puututaan pelaajan toimintaan, ei persoonaan.

Jalkapallossa tarvittavista psyykkisistä ominaisuuksista persoonallisuus on kytköksissä etenkin pelaajan pelirohkeuteen, suorittamisen huolellisuuteen, keskittymiseen, pitkäjänteisyyteen ja periksi antamattomuuteen. Näiden ominaisuuksien kehittyminen vaatii perusturvallisuuden sekä itseluottamuksen päälle rakentuvan ja niiden yhteydessä kehittyvän terveen, eheän ja realistisen kuvan itsestä.

Persoonallisuuden kehittäminen etenee vaiheittain alla olevan kuvan mukaisesti.

 

 

Vaihe 1 – Perusturvallisuus ja itseluottamus

Perusturvallisuudella tarkoitetaan pelaajan tunnetta siitä, että hän saa olla oma itsensä, toteuttaa itseään ja yrittää uusia asioita ilman pelkoa epäonnistumisesta. Itseluottamuksella tarkoitetaan pelaajan uskoa omiin kykyihinsä ja mahdollisuuksiinsa tehtävien suorittamisessa. Vaikutusmalleista perusturvallisuuden ja itseluottamuksen kehittämiseen käytetään kaikkia henkisen valmennuksen keinoja: tavoiteorientaatiota, ilmapiiriä, mentaaliharjoittelua, vuorovaikutusta, toimintakulttuuria ja organisointia.

Tavoitteen asettelun ja kehittymisen seurannan avulla pelaajalle pystytään osoittamaan pelaajan kehittyminen, joka vaikuttaa positiivisesti pelaajan itseluottamukseen, huolelliseen suorittamiseen, keskittymiseen, pitkäjänteisyyteen ja periksi antamattomuuteen. Epäonnistumisen sallivalla tehtäväsuuntautuneella ja yrittämistä korostavalla ilmapiirillä, avoimen positiivisella vuorovaikutuksella sekä ryhmäkurin takaavalla toimintakulttuurilla pystytään luomaan pelaajalle kehittymistä tukeva ja rohkaiseva perusturvallisuuden tunne. Harjoitusten organisoinnilla eriytetään tehtäviä ja ryhmiä niin, että oppimistavoitteet ja onnistumisen kokemukset ovat kaikkien pelaajien tavoitettavissa. Mentaaliharjoittelussa itseluottamuksen sekä keskittymisen kehittämiseen käytetään keskittymisharjoitteita sekä mielikuvaharjoittelua ja ideomotorista harjoittelua, jossa mielikuvissa käydään onnistuneita suorituksia ja niiden tekniikoita läpi. Itsepuhelulla ja erilaisilla ryhmäharjoitteilla, joissa ryhmältä saadaan positiivista palautetta, voidaan myös kehittää itseluottamusta. Ryhmäharjoitteena voidaan nähdä myös toimintatavallinen malli, jossa esimerkiksi mallisuorituksen näyttäneelle pelaajalle annetaan aina raikuvat aplodit.

Vaihe 2 – Minäkokemus

Minäkokemus tarkoittaa yksilön itsestään ja ihmissuhteistaan muodostamia käsityksiä, mielikuvia ja toiveita. Ihminen voi muodostaa nämä kokemukset tietoisesti tai tiedostamatta. Perusturvallisuutta tunteva lapsi, joka luottaa itseensä pyrkii aktiivisemmin selkeyttämään minäkokemusta. Minäkokemus karttuu sosiaalisissa tilanteissa, joten on luonnollista, että vaikutusmalleista käytetään erityisesti vuorovaikutusta. Keskustelut, ryhmätyöt, palautteen anto ja kannustaminen auttavat lasta kehittymään minäkokemusten kautta.

Vaihe 3 – Itsetunto

Itsetunnolla tarkoitetaan käsitystä siitä, missä omasta mielestä on kelvollinen ja hyvä ja missä ovat kehityskohteet. Itsetunto on siis tunto itsestä sekä palautteen kautta saatu käsitys omista kyvyistä. Se on myös itsensä arvostamista ja omiin kykyihin luottamista.

Itsetunnon kehittämiseen käytetään vaikutusmalleista tavoiteorientaatiota ja vuorovaikutusta. Tavoitteen asettelulla, kehittymisen seurannalla ja palautteella kehitysseurantatuloksista sekä harjoitussuorituksista ja - käyttäytymisestä pelaajalle muodostuu käsitys omista vahvuuksista ja kehityskohteista.

Vaihe 4 – Realistinen minäkuva

Ihmisen minäkuva määritellään kokonaisvaltaiseksi käsitykseksi omasta itsestä ja suhteesta ympäröivään maailmaan. Minäkuva kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan ihmisen saadessa vuorovaikutuksessa palautetta toiminnastaan ja omasta persoonastaan muilta ihmisiltä. Saatu palaute vaikuttaa voimakkaasti ihmisen käsitykseen siitä, millainen hän itse on, mitä hän osaa ja mitä ei.

Yksilötasolla minäkuvat eroavat sen mukaan, millaisia ominaisuuksia tai piirteitä asianomainen uskoo itsessään olevan. Toinen yksilö voi arvostaa ja pitää tärkeänä itsessään jotain tiettyä ominaisuutta, kun taas toiselle kyseinen piirre ei merkitse läheskään samaa.

Ihmiset eroavat toisistaan myös siinä, kuinka selkiytynyt ja todellinen heidän minäkuvansa onkaan. Realistinen kuva itsestä on eräs toimintakykyisen ihmisen tärkeimpiä tunnuskuvia. Epärealistisella tai minäkuvaansa tunnistamattomalla henkilöllä on vaikeuksia toimia parhaalla mahdollisella tavalla, koska vääristynyt tai olematon minäkuva vaikeuttaa toiminnasta saatavan palautteen käsittelyä.

Tässä minäkuvan harjoitusvaiheessa tavoitteena on pelaajan kyky arvioida realistisesti omia vahvuuksia, heikkouksia ja mahdollisuuksia suhteessa ympäristöön. Minäkuvan muuttuminen tai selkiytyminen muuttaa myös pelaajan suhtautumista eri asioihin ja niiden arvostamista. Esimerkiksi aiemmin hyökkääjäksi halunneen pelaajan havaitessa ominaisuuksiensa sopivan parhaiten puolustajan rooliin, pelaajan arvostus puolustajan roolia kohtaan nousee.

Minäkuvan kehittämisessä realistisemmaksi vaikutuskeinoista käytetään tavoitteen asettelua ja vuorovaikutusta. Tavoitteen asettamisessa siirrytään yhä tarkempiin ja kauaskantoisempiin tavoitteisiin, jotka perustuvat aiempiin tuloksiin. Tavoiteasettelussa pelaajalta voidaan odottaa jo kasvavaa analyyttisyyttä ja realistisuutta omia taitoja kohtaan. Avoimella ja rehellisellä vuorovaikutuksella palautteen annossa ja vaatimisessa tuodaan selkeästi esiin pelaajan vahvuuksien lisäksi myös kehityskohteet. Valmentajan tulee vuorovaikutuksessa auttaa pelaajaa ymmärtämään esimerkiksi ammattilaisuuden vaatimat realiteetit ja ohjata pelaajan urasuunnittelua. Realistisen minäkuvan harjoitusvaiheessa oleellista on myös pelaajan kyky arvioida omia vahvuuksiaan myös suhteessa joukkueen asettamiin tavoitteisiin: Kuinka voin tai millaisessa roolissa voin parhaiten auttaa joukkuettani saavuttamaan asetetun tavoitteen?