![]() |
Kehittyvä lapsi haluaa olla muiden lasten parissa, tulla hyväksytyksi muiden seurassa, oppia uusia asioita, tuntea onnistumista, kilpailla ja pelata muiden kanssa, nauttia tekemistään ja pitää hauskaa. Koululla on mahdollisuus käyttää hyväkseen edellä mainittuja asioita, mutta usein lapsi kokee sen pakkona, täytyy tehdä läksyt, pitää olla tunnilla hiljaa, on syötävä silloin, kun muut määrää jne. Koti voisi olla ihanteellinen paikka, mutta usein sieltä puuttuu kaveri, äiti komentaa nukkumaan, isällä on harvoin aikaa pelata pelejä, pikkuveli sotkee tavarat ...
Urheilutoiminta antaa lapselle mahdollisuuden toteuttaa itseään. Joukkueurheilussa on mukana paljon samanikäisiä kavereita eli, mitkä edellytykset meillä onkaan, kun lapsi haluaa vapaaehtoisesti mukaan seuraamme. Vielä, kun onnistumme saamaan kodin tuen ja mielenkiinnon taaksemme, ei Meitä voi pidätellä mikään !
Tavoitteet
Haukilahden Pallon pääasiallisena tavoitteena on tarjota espoolaisille lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuus pätevässä ohjauksessa muiden samanikäisten seurassa. Lisäksi HooGeen tavoitteena on olla mukana kasvattamassa pelaajistaan yhteiskuntakelpoisia, urheiluun positiivisesti suhtautuvia aikuisia.
Monipuolisesta vapaaehtoisesta urheilu- ja liikuntaharrastuksesta nuoruudessa muodostuu vähitellen elämäntapa, joka kestää läpi elämän.
Koordinointi ja toteutus
HooGee antaa joukkueilleen tarvittaessa tukea ja opastusta toiminnan pyörittämiseksi. HooGee hoitaa kanssakäymisen Espoon kaupungin, piirin ja eri seurojen kanssa, tarjoaa joukkueilleen valmennuspäällikön tuen sekä käynnistää aloittavien ikäryhmien toiminnan.
Seura ohjaa ikäryhmien toimihenkilöt (Tukivalmentajat, valmentajat, apuvalmentajat, joukkueenjohtajat sekä huoltajat) tarvittaviin koulutuksiin tai järjestää ne seuran sisäisesti.
Joukkueet luovat koko ikäryhmälle organisaatiot, jotka mahdollistavat pelaajien sekä taidollisen että henkisen kehityksen. Pelaajien perheiden saaminen toimintaan mukaan luo valmentajille edellytykset keskittyä olennaisiin tehtäviin ja samalla nuorten pelaajien lopettamiskynnys nousee.
Valmentajat, joukkueenjohtajat ja muut toiminnassa mukana olevat henkilöt antavat pelaajille tarvittavan opastuksen, harjoittelua innostavaa positiivista palautetta sekä kannustavat myös muihin lajeihin ja harrastuksiin. Joukkueita ohjataan seuran kullekin ikäryhmälle laaditun vuosisuunnitelman mukaan.
HooGeen junioritoiminta tapahtuu lasten ehdoin ja kaikkien pelaajien tasapuolisella kohtelulla. Peluuttamisessa voidaan ottaa huomioon merkittävät poikkeamat harjoitusaktiivisuudessa, kunhan säännöt on sovittu etukäteen.
Organisaatio
Valmennuspäällikkö
Tukivalmentajat
Joukkueenjohtajat
Valmentajat
Apuvalmentajat
Huoltajat
Vanhemmat
Valmentajan muistilista
Valmistaudu aina ottelu- ja harjoitustilanteisiin
Vaadi aina itseltäsi ja pelaajilta 100 %:sta paneutumista asiaan
Selitä harjoitteet lyhyesti, eteenkin nuorimmille ikäluokille
Toista harjoitetta riittävästi
Opasta ja näytä oikein tehty suoritus, älä hyväksy "sinne päin" tehtyjä suorituksia
Helpota harjoitetta, jos se on liian vaikea, etene helpommasta vaikeampaan
Suunnittele harjoitteet niin, ettei tule pitkiä aikoja jonossa seisomista, paljon kosketuksia palloon
"Selitä, teetä, pysäytä -> viilaa, korjaa, vahvista"
Seuraa omatoimiharjoittelua, aseta useita määräaikaistavoitteita kauden aikana
Opasta vaihtopelaajat olemaan valmiina kentälle menoon
Vaadi pelaajiltasi poissaoloilmoitukset etukäteen, myös harjoituksista
Keskustele pelaajien kanssa yhdessä ja erikseen
Tarkista, että pelaajien tavoitteet = valmennusjohdon tavoitteet
Jaa tehtäviä myös muille valmentajille
Kohtele kaikkia oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti
Sovi kurinpitotoimista pelaajien kanssa jo ennen tarvetta => joukkueen säännöt
Jalkapallo on koko joukkueen peli, myös ns "tiukoissa" otteluissa
Anna palaute positiivisesti
Lisätietoja antaa nuorisovalmennuspäällikkö
