Turnaukset & leirit

Helsinki Cup 2010


Joukkueemme pelasi Hesa Cupissa kahdella tiimillä, sinisellä ja valkoisella. Molemmat puoliskot pelasivat läpi turnauksen hienosti. Valkoinen joukkue sijoittui omassa lohkossaan loppujen lopuksi neljännelle sijalle ja sininen joukkue ylsi kolmanneksi.

Valkoinen joukkue saavutti kolme voittoa, pelasi kaksi tasapeliä ja hävisi kolme ottelua. Sininen joukkue oli hyvin lähellä jatkopaikkaa ja ainakin meistä kentän reunalla viimeistä peliä seuranneista näytti siltä, että poikamme toden totta olisivat ansainneet jatkopaikan 0-0 tasapelillä enemmän kuin vastustaja. Sininen joukkue hävisi ainoastaan yhden ottelun, pelasi kaksi tasapeliä ja voitti neljä otteluaan.

Kiitos Junnulle ja Harrille joukkueiden pääasiallisesta peluuttamisvastuusta ja kaikille mukana tsemppaamassa ja auttamassa olleille vanhemmille. Fiilis oli hyvä koko turnauksen ajan ja kun sääkin helli meitä niin aktiivinen viikko tuntui olleen napakymppi kaikille osallistujile. Ensi vuonna uudestaan!

 

Yhteenveto: Särkänniemi Cup Tampereella 18.-20.6.2010

Kokonaisuudessaan turnaus meni ihan hyvin: kolme voittoa ja neljä tappiota (josta 1 pilkuilla > Espalle). Sijoitus 13/20. Alkulohko oli tiukka: meidän lohkosta tuli turnauksen voittaja (Nups) ja kolmonen (PJK), joille molemmille hävisimme niukasti ja molemmat olisivat olleet voitettavissa. Pojat olivat todella pettyneitä Nups-tappioon, jota johdimme jo 2-0, mutta vastustaja tuli kahdella rankkarilla ensin rinnalle ja sitten pelitilannemaaleilla ohi. Siihen meni ehkä poikien paras lataus. Pelitasollisesti turnaus oli siinä mielessä loistava, että kaikki vastustajat olivat lähellä meidän tasoamme, eli saimme pelata seitsemän hyödyllistä ja jännää peliä!

Alec oli pelaajien valinta turnauksen tsemppariksi. Myös Niko ja Miro pelasivat tasonsa ylärajoilla. Muiden pelitaso ailahteli, kaikilla oli kuitenkin hyvät pelinsä jossain vaiheessa turnausta. Yksi tärkeä huomio: kärkijengit pelaavat jo todella kovaa ja kaikkiin tilanteisiin tullaan täysillä! Meillä oli esim. ensimmäisessä pelissä yhtäaikaa kolme poikaa  vaihdossa silmät kosteina ja kylmäpussit jaloissa. Meidän pojille kunniamaininta herrasmiesotteista!

Pojat käyttäytyivät todella hienosti varsinkin toisiaan kohtaan. Majoituksessa kaikki sujui hienosti nukkumisia myöten. Perjantain yhteisillallisella Ravintola Saludin kabinetissa oli välillä meno kohtalaisen villiä, mutta pihvit näyttivät maistuvan ja pojat hoitivat itse komiasti omat laskunsa. Reissun kohokohta taisi joka tapauksessa olla lauantai-ilta Särkänniemissä, jossa parasta laitetta kulutettiin puolen tusinaa kertaa peräkkäin valomerkkiin asti ja vissiin vähän ylikin.

Kiitos kaikille osallistuneille pelaajille, vastuuhenkilöille ja kannustajille!

Alkusarja:
PJK-HooGee United 2-1
HooGee United - Virkiä Valkoinen 4-1
NuPS Viikingit - HooGee United 4-2
HooGee United - SevillaKauppi 1-2
Sijoitus alkusarjassa 4. (/5)

Jatkopelit
Sij. 9-16: Espa Trombit Real - HooGee United 1-1 (Rp. 2-1)
Sij. 13-16: TPV Espanyol - HooGee United 1-4
Sij 13-16: KäTa - HooGee United 2-4
Lopullinen sijoitus 13.(/20) 

Yhteenveto: Kevään Karuselliturnaus 2010

Ulkokauden ensimmäinen turnaus, Karuselli, pelattiin toukokuun puolivälissä Matinkylän urheilupuistossa. HooGee 2000 United osallistui turanukseen kahdella joukkueella, sinisellä ja valkoisella. Kumpikin tiimi tsemppasi hienosti. Tässä kooste menestyksestä sinisen puoliskomme osalta:

Sininen joukkue:
Lauantaina joukkue tsemppasi paahtavassa helteessä urheasti ilman vaihtopelaajia. Tuloksena kaksi voittoa ja yksi tappio. Maski kaatui 2-1, KyIf 4-1 ja Tips voitti meidät 2-6. Näin ollen sijoituimme alkulohossa toiseksi. Sunnuntaina saimme mukaan kaksi pelaajaa lisää ja pojat saivat kaivattuja lepohetkiä myös pelien aikana. Jatkolohkon tiukat vastustajat eivät antaneet sunnuntaina meille yhtään voittoa, vaikka viimeisessä pelissä se oli hilkulla. Tuloksena 2-2 tasapelit EPS:iä ja TUPS:ia vastaan, sekä 0-4 tappio TIPS:lle . Kokonaisuudessaan turnaus sujui loistavasti. Pojat jaksoivat tsemapata kuumassa ilmassa pienellä joukkueella todella hienosti, kuuntelivat ja noudattivat valmentajan ohjeita, sekä käyttäytyivät muutenkin mallikkaasti. Fair-play-kortin saivat Tuomo, Joel, Lauri, Jocke, Alec (ja ?). Tsemppariviirin saivat Markus, Jocke, Elias, Alec, Joel (ja ?). Turnauksen tsempparipokaalin sai Amos.