![]() HooGee P98 Särkänniemi Cupissa 2010 |
HooGee 98:ssa pyrimme ylläpitämään vahvaa innostusta ja motivaatiota jalkapallon pelaamiseen. Harjoitukset ovat usein rankkoja mutta perustuvat vapaaehtoisuuteen ja valmennusjohdon tehtävänä on tehdä ne niin mukaviksi ja mielenkiintoisiksi, että pojat hihkuvat päästä treeneihin ja peleihin.
Sarja- ja harjoitusotteluita järjestämme niin usein, että kaikki pojat pääsevät pelaamaan runsaasti. Panostamme joukkueen muodostamiseen ja kehittämiseen jokaista yksilöä valmentaen. Useiden lajien samanaikainen harrastaminen on nuorelle tärkeää ja tuemme kaikin keinoin rinnakkaisten harrastusten ylläpitämistä. Tärkeintä on tuntea kuuluvansa joukkueeseen, jossa sen jäsenet kunnioittavat toisiaan. Tämän myötä uskomme saavuttavamme myös menestystä ja osaamisemme kasvaa kovaa vauhtia.
Joukkueemme säännöt:
1. Ollaan reiluja toisia kohtaan
2. Kunnioitetaan joukkuetovereita, vastustajia ja tuomaria
3. Tsempataan yhdessä ja tehdään hommat kunnolla
4. Kannustetaan toisia
5. Ei haukuta toisia, eikä puhuta toisten selän takana
6. Pelataan yhteen, sillä tiimityö on tärkeintä
7. Annetaan kaikille työrauha
8. Ollaan ajoissa paikalla
9. Pidetään yhdessä kivaa
10. Tuuletetaan maalista
Osallistumme vuonna 2011 talvifutissarjaa, muutamaan kotimaiseen turnaukseen, Pajulahden leiriin sekä menemme Örebro-turnaukseen kesäkuussa.
Yhteystiedot löytyvät täältä. Treeni- ja peli-ilmoittautuminen löytyy Nimenhuudosta.
